Mikä kumma on Migraine Rapid® manuaalinen migreenihoito? Mitä hoidon aikana tapahtuu ja miksi ihmeessä tulisit hoitoon?

Lyhyt Historia

Kaikki alkoi vuonna 1994, kun olin aloittanut opintoni Itä-Suomen Liikuntaopistolla Joensuussa. Elämän ironiaa sanoisi moni, sain elämäni ensimmäiset migreenikohtaukset tuolloin. ”Nappaa pilleri ja toivo parasta” ei tuntunut itselleni sopivalta ja toiminnan miehenä päätin ryhtyä tutkimaan kiusalaista nimeltä migreeni ja loppujen lopuksi heittäydyin kehittämään sopivaa manuaalista hoitomenetelmää. Vuoteen 2014 mennessä hoitomenetelmiä oli syntynyt kaksi ja kolmas versio vuonna 2016. Itsehoitomenetelmä on ollut nykyisessä muodossaan vuodesta 2016. Migraine Rapidista® tuli rekisteröity tavaramerkki vuonna 2014.

Hoidossa

Ensimmäisellä käynnillä käydään läpi migreenihistoriasi, kuinka migreeni on osaltasi kehittynyt matkan varrella, kuinka usein kohtauksia on ja millaisia ne ovat. Tieto kuinka kauan sen hetkinen kohtaussykli on vallinnut, kertoo hyvin paljon tilanteestasi. Tärkeää on tietää mahdolliset muut sairaudet sekä lääkitykset. Elämäntilanteen kuvaus kertoo, onko jotain osa-alueita, jotka kaipaisivat korjausliikkeitä. Esim. ongelmat stressinhallinnassa, ajanhallinnassa ovat yksi yleisimpiä ongelmia etenkin työikäisillä migreeniä sairastavilla. Kun olemme käyneet terveydentilanteesi läpi, käydään läpi itsehoidon osa-alueet suullisesti ja hengitystekniikan ja manuaalisen itsehoidon osalta demonstroidaan ja pääset kokeilemaan niitä ohjauksessa. Ensikäynnin jälkeen saat itsehoito-ohjelman ohjeet sähköpostiisi, mitään ei siis tarvitse muistaa ulkoa. Itsehoidon-ohjausosion jälkeen suoritetaan pään alueen hermoston ja tuki-ja liikuntaelimistön tutkimus palpaatiolla, eli tunnustelututkimuksella. Palpaatio on nopea ja luotettava tutkimusmenetelmä, joka on yleisesti käytössä mitä tahansa manuaalisia hoitoja tekevien terveydenhoidon ammattilaisten vastaanotoilla. Tutkimuksen jälkeen käydään läpi millaisia ongelmia ja missä osissa kehoa sinulla on, kuinka ne vaikuttavat kehontoimintaan ja olotilaasi. Kerron myös millaisen klinikkahoito-ohjelman tarvitset, jotta pääset normaaliolotilaan. Itsehoidon ohjelman toteutus aloitetaan heti seuraavana päivänä.

Migraine Rapid® Hoitotoimenpiteenä

Koska migreeni on aivoperäinen neurologinen kohtauksellinen tauti, on ratkaisevan tärkeää, että hermoston kautta tehtävä manuaalinen hoito on keskeinen tekijä niin klinikka kuin itsehoidon ohjelmassa. Ihmisen anatomia mahdollistaa kätevästi sen, että manuaalisesti eli käsillä päästään vaikuttamaan migreenin synnyn alkujuurille eli aivoihin. Tämä tapahtuu pään alueella olevien hermoston kautta. Hoitotoimenpiteenä on hyvin kivuton ja etenkin jatkohoitokerroilla hyvin usein hoidossa oleva voi nukahtaa hermoston hoito-osuuden aikana. Hermoston hoidon fysiologinen vaikutus on rauhoittava. Lyhykäisyydessään hermoston kautta viestitään aivoilla, että tilanteen täytyy rauhoittua ja normalisoitua. Loppujen lopuksi kaikki manuaalinen hoitaminen on viestintää kehon kanssa. Koska hermosto kattaa koko kehon ja aivot ovat kehomme keskusyksikkö, saa muukin osa kehosta hoitoa ja rentoutuu. Jatkohoitojen aikana tehdään ns. kombinaatiohoitoja, jolloin hoidetaan myös migreenin ja esim. työperäisten rasitusten aikaansaamat lihasten jännitystilat sekä käsitellään hermostoa. Lihasten käsittelytapaani parhaiten kuvaa osteopaattinen hieronta. Lihasten käsittelyosiossa keskityn jännittyneisiin lihaksiin priorisoiden hoidon aloittamisen niille alueille, jotka aiheuttavat pahiten ongelmia. Mikäli sinulla on nouseva migreenikohtaus tai se on jo meneillään, keskitytään vain hermoston hoitoon. Migraine Rapid® on erinomainen tapa hoitaa myös akuuttia migreeniä, eli migreenikohtausta. Kuten sanottu, kaikki manuaalinen hoitaminen on viestintää. Hoitajan on oltava kaiken aikaa valppaana ja säädettävä hoidossa käytettävän kompression (paineen) määrää sitä mukaa, kun tilanne hermostossa alkaa muuttua ärtyneestä normaalin suuntaan. Sama lainalaisuus toimii itse asiassa myös lihasten hoidon suhteen parhaiten. Kaikki hoitaminen on erittäin teknistä tekemistä, jossa paras tulos saavutetaan, kun hoitaja keskittyy työhönsä totaalisesti. Humoristisesti ilmaistuna manuaalinen migreenihoito on mahdolliselle sivustaseuraajalle tappavan tylsän näköistä, sillä siitä ei saa toimintaelokuvaa tekemälläkään. Tässä kuitenkin piilee hyvin onnistuneen hoidon yksi keskeisistä salaisuuksista, hoitaja aistii kaiken aikaa ennen kaikkea sormillaan ja käsillään hermoston ja ylipäätänsä kehon tilan muutokset.

Miten Paljon Klinikkahoitoja?

Riippuen aloitustilanteestasi onko migreenisi ei krooninen vai krooninen, määrittää se tarvittavien hoitojen määrän intensiivihoitojaksolle. Hoitojakson alussa klinikkahoidon toteutetaan intensiivihoitojaksona, jonka aikana hoitojen välissä on klinikkahoidoista vapaita päiviä maksimissaan seitsemän päivää. Kroonisen migreenin ollessa kyseessä intensiivihoitojakso sisältää useimmiten viidestä seitsemään jatkohoitokertaa. Klinikkahoitojakson ja intensiivisen itsehoitojakson loputtua ylivoimainen enemmistö hoitoon hakeutuvista pärjää ilman säännöllisiä klinikkahoitoja. Ratkaisevan tärkeää tässä kuviossa on saavutettua normaalia olotilaa ylläpitävä itsehoito. Kaipaatko lisää tietoa migreenin hoitamisesta tai omasta tilanteestasi, ota yhteyttä: Jyrki Mäkelä, jyrki@hieros.fi tai 040 130 7360